Harmittaa, suututtaa ja kiehuttaa.
Hidastan ja kuitenkin opiskelen, käyn töissä, hoidan kodin, harrastan ja ihan omalla rahalla. No, ok saan Kelalta kokonaista 240€/kk opintotukea. Että sellainen ällötys täällä.
Se että hidastaa ei tarkoita sitä, etteikö olisi tuottava yhteiskunnanjäsen, mutta se miten paljon elämästäni annan työlle tai se miten paljon rahaa kulutan tai olen kuluttamatta ei kuulu kenellekkään muulle. Voisin toki koulupäivän jälkeen mennä jokaikinen arkipäivä tekemään iltavuoron jonnekkin ja käyttää myös viikonloput tehokkaasti työntekoon (jota teinkin kun aloitin koulun), mutta en minä vanha ihminen sellaista jaksa enkä edes halua.
Jos katson etten tarvitse niin kamalan paljoa rahaa, pärjään vähemmälläkin ja haluan sen rahan sijaan aikaa, jota voin käyttää parhaaksi katsomallani tavalla, tekemällä minulle tärkeitä asioita, niin miksi ihmeessä se on niin kamalan kamala ajatus. Jäähän sitten töitä niille, jotka sitä haluavat enemmän tehdä.
En minä elä käydäkseni töissä, vaan käyn töissä elääkseni.
Oravanpyörästä hyppääminen, minun kohdallani, ei tarkoita sitä, että haluaisin jäädä lepäämään laakereilleni ja kuluttelemaan veronmaksajien rahoja, vaan oman hyppyni tein siksi, etten enää kokenut tekemääni työtä mielekkääksi, tärkeäksi kylläkin. Olosuhteet olivat vain sellaiset, ettei työtään voinut tehdä enää hyvin, se ei antanut enää mitään, otti vaan. Koulutan itsäni omaehtoisesti uuteen ammattiin, jonka tekemisestä nautin, voin olla enemmän omaitseni ja säätää itse työaikaani sellaiseksi, että se sellainen, että jaksan mielekkäästi tehdä työtä.
P...kele.
ps. alussa kuva meidän 17-vuotiaasta Simba kissasta, jonka toimia seuraamalla voi vaikka oppia jotain. Simba osaa ottaa elämän niinkuin pitääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti