Aamulla herään virkeänä ennen seitsemää. On sunnuntai aamu, viikon ehdoton suosikki. Internetin syövereistä etsin eilisen Avara luonto ohjelman ja sen parissa kuluu aamun ensimmäinen tunti. Kuuma kahvi höyryää kupissa, ikkunan takana alkaa maailma heräillä.

Tänään lähdetään porukalla Hämeenlinnaan, tyttären kummityttö täyttää kolme vuotta.

Perjantai

Liiketoimintasuunnitelma liitteineen palautettu koululle. Sitä olisi tehnyt mieli juhlistaa vaikka leivoskahveilla. Mutta meinasin tyystin unohtaa luvanneeni täksi illaksi mennä töihin, joten huomiseen se on leivoskahvit siirrettävä.

Vanhaan työpaikkaan on ihan kiva silloin tällöin heittää keikkaa. Vailla sen kummempaa vastuuta. Hoitaa vuoron työt ja lähtee kotiin. On aikaa pitää kädestä kiinni ja kuunnella ihan eri tavalla kuin silloin kun olin vakituisessa työssä.

Asukkaat ovat aidosti iloisia nähdessään pitkästä aikaa. Kyselevät koulusta ja tsemppaavat.

Kotona olisi kaikenlaista puuhaa. Pitäisi hioa ja maalata. Äidin tavaroiden joukosta valikoida ne säästettävät ja päättää mitä tehdään niille ja mitä lopuille. Puuhaa kerrakseen siis tiedossa.

Hyvää viikonloppua kaikille. Toivotaan aurinkoa, vaikka lunta lupasivatkin.

Ulkona laulaa niin nätisti joku lintu, sen ääni kuuluu sisälle saakka. Töihinlähtijät jo liikkeellä, tekisi mieli mennä parvekkeelle seisomaan ja huutaa: HILJAAAA, ettekö te kuule.
Autojen ääni aamutuimaan saa huonolle tuulelle. Se peittää kaikki muut äänet, linnunlaulun, hiljaisuuden äänet, tuulen suhinan, kaikki.
No kohta istun omassa autossa tuottamassa samaa melusaastetta ja luultavasti joku haluaisi huutaa minulle parvekkeeltaan tai pihastaan: HILJAA.

Aamulla ajatukset myös lentävät pojan luo Saksaan. Ja muistelen Saksan reissua, jolla olimme melkein koko perhe yhdessä. Tyttären kengät puuttuvat kuvasta, hänen kenkänsä taisivat olla tuolloin töissä ja kotona.
Äidin rooli on välillä vaikea, vaikka lapsi olisi kuinka iso, niin aina sitä vaan tuntuu olevan huoli. Tiedän että Poika pärjää reissullansa, silti sitä vain huolehtii. Itkee lentokentällä lasta koneelle viedessä ja kentältä hakiessa. Ja silti iloisena ja ylpeänä siitä että toinen saa mahdollisuuden mennä ja kokea, kun Poika kertoi haluavansa jatkokoulutukseen Sveitsiin kunhan opinnot täällä on käyty loppuun ja armeija suoritettu, sitä sanoo hienoa, tottakai menet ja toisaalta sydän huutaa että älä mene niin kauas.
Hassua  :)

Koulussa hyvä päivä. Keskimmäinen soitteli Saksasta, hyvin menee, tuli hyvä olo

 Päivän ilahduttavien asioiden lista: Hidas aamu, siitä huolimatta ehdin ajoissa kouluun, kokeesta hyvä numero, tennarit jalassa, aamulla valmiiksi keitetty kahvi (kiitos Miehelle), linnun laulu aamulla, aurinko, sulava lumi, koulukaverin seura, valmistunut Tyttären syntymäpäivälahja tuoli, vanhan lakan alta paljastuneen puun tuoksu, hiekkapaperin ääni puuta vasten, hiomisesta kipeytyneet kädet, nuorimmaisen pesemät lattiat, värit, hyvä laulu radiosta kotimatkalla, piipahdus kangaskaupassa, mohairlanka sormissa, neuleen valmistunut kappale, haaveilu seuraavasta neuleprojektista, Tanskalainen maajussi-dvd, kylmät kädet lämpimien käsien välissä, suukko.

aamut

aamut on parasta mitä tiedän, kiireettömät aamut. Siksi jaksan herätä aamuisin viiden aikoihin. Saan heräillä rauhassa ja vain nauttia olemisenilosta. Kuuma kahvi sormissa voin istua ja ajatella, kuunnella kellon verkkaista raksutusta, katsella ikkunasta heräävää kulmakuntaa. Nyt aurinko herää kanssani ja yhä useampana aamuna ujuttaa säteensä verhon välistä olohuoneeseen. Minä tarvitsen nämä hitaat aamuni, jotta jaksaisin päivän. Viikonlopun aikaiset aamut ovat parhaita. Tiedän koko perheen olevan kotona, siinä lähellä, mutta vielä nukkumassa, koko aamu on minun.

Kellon raksutus on rauhoittavaa, kellon näyttämästä ajasta en niinkään välitä. Keittiön kellossa on kaunis raksutus, kello näyttää ihan omaa aikaansa, muttei se haittaa. Kellosepäksi opiskeleva poika, sen sijaan saa aikaisia harmaita hiuksia, kun ei saa laittaa kelloa kuntoon. Saa laittaa, mutta oikeaa aikaa se ei silti saa näyttää.

Pitkään olen halunnut tämän aloittaa, päättänyt ja tullut toisiin aatoksiin.
Nyt kuitenkin otan härkää sarvista ja aloitan. Tänne on aikomus kirjata kuvia ja sanoja, ajatuksia, haaveita ja todellisuutta, hitaasti, niinkuin mä elämästä tykkään.

Olen omasta oravanpyörästä puoli vuotta sitten hypännyt nainen. Hyppy tuntemattomaan, tyhjän päälle oli yhtä aikaa suunnattoman vaikea ja samalla äärimmäisen helpottava kokemus.
Asioilla on tapana järjestyä, sanotaan. Niin tässäkin tapauksessa. Tällä hetkellä opiskelen ammattiin, josta suunnattomasti nautin. Nyt olen jo iso, mutta sitten vielä isompana olen verhoilija ja tästä alkaa tie kohti Wenlamoa, verhoilu-ja käsityöliikettä.
Yksi haave on toteutumassa. ;)

Minulle tärkeitä asioita maailmassa on perhe, koti, käsityöt, wanhat tavarat, ekologisuus, aika, hidas elämänrytmi, kellon verkkainen raksutus, haaveilu, arki, opiskelu, pehmeän langan kosketus sormissa, rauha, ystävät, harrastukset ja ihmiset. Niistä aion tänne itselleni ja muille kirjoitella.