Tuntuu hyvältä saada jotain näkyvää ja joskus kaunistakin aikaan, omilla käsillään. Minulle se on tärkeää.
Muistan kuinka joskus jokunen vuosi sitten päätin, että nyt on tämän naisen aika oppia kutomaan palmikoita. Etsin ohjetta ja aloitin tästä:
Monet kerrat purin ja väänsin itkua kera kirosanojen, neuloin ja purin taas, yritin ymmärtää. Lopulta takki oli valmis. Nyt löydän siitä monta virhettä, mutta edelleen olen ylpeä siitä että tein takin valmiiksi, en antanut periksi. Nyt keväällä takki on kaivettu naftaliinista.
On se niin kivaa, että oppiminen on koko elämän mittainen prosessi, aina voi oppia uutta.
Seuraavana oppimisen kohteeksi olen valinnut kirjoneuleet, joista ajattelen nyt, että se on sellainen taiteenlaji, johon aivoni ei taatusti kykene. Let´s see. Voin vaikka yllättää itseni uudelleen.
