Mattopyykillä

Lauantai päivä vierähti mattopyykillä.
Aamupäivällä rullasin matot ja nostin ne autonkyytiin, keitin termospullollisen kahvia ja kukalliset kupit koriin, kaupan kautta vielä ostamaan matkaan paketti keksejä kahvin kanssa nautittavaksi ja matkaan.
Matonpesupaikalla oli vähemmän ihmisiä, kuin olin olettanut, joten pääsin heti toimeen.
Vettä altaaseen ja ensin muutama raidallinen räsymatto likoamaan ja sitten pääsin nauttimaan. Rakastan mattojenpesua ja rakastan tunnelmaa matonpesupaikoilla. Toisilleen vieraat ihmiset toimittavat siinä samaa asiaa, yleensä nautiskellen päivästä ja mukavasta puuhasta. Jutellaan ja nauretaan.
Ja hangataan. Mäntysuovan tuoksu, kirkastuvat matot, aurinko. Jaksan aina siinä kuuratessa ihailla mattojen raitoja, pohtia mistä mikäkin raita on kotoisin. Minun kaikki mattoni ovat kirpputoreilta pelastettuja mattoparkoja. Ja pesiessäni niitä mietin joka kesä uudelleen ja uudelleen kuinka monta tarinaa tämäkin matto pitää sisällään. On kesäleninkiä, jossa on käyty ensimmäisen kerran tansseissa, on lempi t-paitaa, josta ei olisi  maltettu luopua, löytyy isännän työhousut, emännän juhlapusero, joka on käynyt pieneksi. Löytyy kukallista pussilakanaa, joka on rakkaudella pedattu lapsen vuoteeseen. Monen monta tarinaa. Ja niitä sitten mietin.

Eilen pesupaikalle tuli nuori pariskunta, joista mies oli ensimmäistä kertaa elämässään kuuraamassa mattoja, vesi lensi pitkin ja poikin, peltinen alusta, jolle voi harjan ja mäntysuovan laskea, lensi muutaman kerran maahan kolisten ja mies kirosi ja sanoin vaimolleen, että sun olisi pitänyt ennen tänne tuloa pitää kurssi matonpesusta. Tää on hankalaa. Miksi minä sain tämän valkoisen maton, tämähän on aivan likainen. Johon vaimo vastasi että koska varmasti kuulisin myöhemmin, etten ole saanut matosta valkoista, saat pestä sen itse, joten moittia voit huonosta tuloksesta vain itseäsi. Ja miestä nauratti. Ja vaimoa. Ja minua.

Oli äiti ja tytär, iäkkäitä jo molemmat. Tytär pesi isot, painavat matot ja äiti pienet ja kevyet. Selkeästi molemmat nauttivat puuhasta ja toistensa seurasta.
Oli yksinäinen vanhempi nainen, jonka kanssa antauduttiin keskusteluun mattojen pesemisen oikeasta ajankohdasta. Hän kertoi, että matot pitää pestä ennen juhannusta, koska ilmankosteus on tuolloin alhaisempi. No aina oppii uutta. Mutta meinaan kyllä jatkossakin pestä mattoni aina silloin kun se tuntuu hyvälle, ilmankosteudesta riippumatta.

Mieskin saapui paikalle pesemään puolet matoista. Ja ryökäle kasteli mut ihan kokonaan ( kastui sitten myös itse). Ja kun saatiin kaikki matot pestyä, levittäydyttiin aurinkoon kuivattelemaan vaatteita, nauttimaan kahvit ja eväät siinä nurmikolla lähellä mäntysuovalta ja auringolta tuoksuvia puhtaita mattoja.

Sellainen päivä eilen. Tänään sitten vuorossa lattioiden pesua ja siivousta noin muutenkin, jotta saadaan levitettyä puhtaat matot puhtaille lattioille.
Niin ja varaston siivousta olisi kanssa luvassa. Isolla kädellä tavaraa mäjelle.

Käsitöistä

Käsityöt ovat elämäni suola. On niin ihanan helppoa uppoutua pehmeän langan kanssa omiin ajatuksiin. Välillä on keskityttävä tosissaan menossa olevaan kuvioon, niin että kaikki ulkopuolella oleva katoaa. Joskus tuskastuu , kun ei osaa, heittää työn nurkkaan ja kohta sen sieltä taas hakee käsiinsä ja koittaa selvittää ongelman. Välillä puhelimessa on kudontapiiri, joka yrittää selvittää ongelmaa yhdessä. Yksi lukee ohjetta ja toinen koittaa pähkäillä ratkaisua tai suomentaa ohjeen kohtaa ymmärrettäväksi.

Tuntuu hyvältä saada jotain näkyvää ja joskus kaunistakin aikaan, omilla käsillään. Minulle se on tärkeää.
Muistan kuinka joskus jokunen vuosi sitten päätin, että nyt on tämän naisen aika oppia kutomaan palmikoita. Etsin ohjetta ja aloitin tästä:

Monet kerrat purin ja väänsin itkua kera kirosanojen, neuloin ja purin taas, yritin ymmärtää. Lopulta takki oli valmis. Nyt löydän siitä monta virhettä, mutta edelleen olen ylpeä siitä että tein takin valmiiksi, en antanut periksi. Nyt keväällä takki on kaivettu naftaliinista.

On se niin kivaa, että oppiminen on koko elämän mittainen prosessi, aina voi oppia uutta.
Seuraavana oppimisen kohteeksi olen valinnut kirjoneuleet, joista ajattelen nyt, että se on sellainen taiteenlaji, johon aivoni ei taatusti kykene. Let´s see. Voin vaikka yllättää itseni uudelleen.

Johan tuli arkinen kuva, mutta kun tuo aurinko paistaa niin ihanasti. Mittari näyttää +7 astetta.

Koulussa tänään superlyhyt päivä, päästiin lähtemään jo ennen kahtatoista. Sain kuin sainkin valmiiksi nojatuoleihin istuintyynyjen päälliset, ilman Alvar-ompeleita (Alvar-ommel on aaltovaasin muotoja tavoittelevaa täydellistä aaltokuviota tikkauksessa :) joka tuntuu aika-ajoin syntyvän niin luonnostaan meikäläiseltä :) )

Autolla kotiin hur hur ja tytärtä moikkaamaan hänen töihinsä. Kotona pyykkiä ja tiskiä ja tiskirätin heiluttelua. Hyvä tuli .

Illaksi töihin ja sitten voi meidän perheen pääsiäinen alkaa. Toisaalta kiva mennä töihin, jää tuo kaupassa käyminen miehelle ja pojille. Mä en kestä yli täysiä ruokakauppoja, joissa ihmiset hamstraa ruokaa aivan simona, vaikka kauppa on vain muutaman päivän kiinni.

Ei muuta kuin oikein aurinkoista pääsiäistä kaikille, jotka tänne eksyvät.

Tuolivanhus sai jatkoaikaa

Aamut, niistä mä tykkään, nuoriso ei. 

Murina ja narina, jatkuvaa kellonsoittoa ja torkkuhälytyksiä. Uskallappa mennä sanomaan että pitäisi herätä. Päivällä mukavat nuoret ihmiset on aamuisin teinihirviöitä. En tykkää!

Tänään hyvälle tuulella minut on saanut:

Koulussa valmistuvat nojatuolit

Kerholla Vauhdin maailma-lehden toimittaja

Ystävän kanssa juodut kahvikupposet, maailmanparannus parituntinen ja mahtava uutinen. Maailmaan on tulossa uusi vauva.

ajatus kesästä, lomasta ja helteisistä päivistä, ne on tulossa, usko pois.

Neulehame, joka sai jatkoaikaa takatalven myötä.

Aurinko, joka päivän mittaan pilkahtelee ja lämmittää jo mukavasti.

Sellainen tiistai päivä täällä